Hilse

Päänahan hilseilyn taustalla on useimmiten seborrooinen ekseema eli tali-ihottuma, johon liittyy rasvainen, tulehtunut päänahka. Hilseily voi johtua myös atooppisesta ihottumasta tai psoriaasista.

Seborrooisen ja atooppisen hilseilyn erottaminen toisistaan on vaikeaa, eikä sillä ole käytännön merkitystä. Psoriaasi taas muodostaa laajoja hilselevyjä esimerkiksi korvan taakse tai niskaan. Hilseilevä päänahka kutiaa tavallisesti melko voimakkaasti ja oireilua tapahtuu eniten päälaella. Hilseilyn syystä riippumatta hoidoksi ja hilseen irrottamiseksi suositellaan päivittäistä pesua shampoolla.

Hilseshampoita, joissa vaikuttavina aineina on esimerkiksi ketokonatsolia tai seleenisulfidia, käytetään 1-2 kertaa viikossa. Muina päivinä käytetään muuta shampoota, esimerkiksi hellävaraista shampoota. Lisäksi pesun jälkeen voi laittaa hydrokortisoniliuosta kutinaa lievittämään. Päivittäinen pesu on myös paras keino estää rasvoittuvan päänahan hilseilyä.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

Lääke KETOCONAZOL RATIOPHARM 20 mg/ml shampoo 60 ml

13,49
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

Lääke HYDROCORTISON 10 mg/ml liuos iholle 30 ml

Tuote tilapäisesti loppu tukkuliikkeestä.

10,35

Lääke HYDROCORTISON 10 mg/ml liuos iholle 100 ml

Tuote tilapäisesti loppu tukkuliikkeestä.
 

14,94

Rausch Pajunkuori shampoo 200 ml

21,57
Tuotetta saatavilla!

Ducray Kelual DS Shampoo 100 ml

23,85
Tuotetta saatavilla!

Ducray Kertyol PSO shampoo 125 ml

25,30
Tuotetta saatavilla!

Ducray Squanorm DRY shampoo 200 ml

20,52
Tuotetta saatavilla!

ACO Treatment Psoriasis Hiuspohja 75 g

20,87
Tuotetta saatavilla!

ACO BODY SPC ANTI-DANDRUFF SHAMPOO NP 200 ml

10,67
Normaalihinta: 13,34 €
Säästät 20 %

Lääke KETOCONAZOL RATIOPHARM 20 mg/ml shampoo 100 ml

20,48
Tuotetta saatavilla!

Ducray Squanorm OILY shampoo 200 ml

20,52
Tuotetta saatavilla!

Lääke NIZORAL 20 mg/ml shampoo 100 ml

22,53
Tuotetta saatavilla!

Lääke NIZORAL 20 mg/ml shampoo 60 ml

14,93
Tuotetta saatavilla!

Lääke KONACT 20 mg/g shampoo 120 ml

18,50
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

RAUSCH Leskenlehti shampoo 40 ml

5,00
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

SYSTEM4 1 SPECIAL SHAMPOO 500 ML

26,00
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

SYSTEM4 2 BALANCING SHAMPOO 500 ML

30,17
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

Dermalog Hilseshampoo 200 ml

11,02
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

Lääke NIZORAL 20 mg/ml shampoo 100 ml

19,99
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

SYSTEM4 2 BALANCING SHAMPOO 250 ML

20,00
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

SYSTEM4 2 BALANCING SHAMPOO 75 ML

15,00
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

SYSTEM4 3 MILD SHAMPOO 500 ML

30,17
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

SYSTEM4 3 MILD SHAMPOO 250 ML

20,00
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

SYSTEM4 3 MILD SHAMPOO 75 ML

15,00
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

SYSTEM4 O OIL CURE SCALP TREAT 500 ML

30,17
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

Lääke KONACT 20 mg/g shampoo 60 ml

12,10
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

SYSTEM4 O OIL CURE SCALP TREAT 150 ML

20,52
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

RAUSCH Leskenlehti shampoo 200 ml

16,93
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

Ducray Kertyol PSO Concentrate 100 ml

25,20
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

ACM Novophane.DS hoitava hilseshampoo 125 ml

17,10
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

ACM Novophane.K hilse-psorishampoo 125 ml

18,43
Tilaustuote. Toimitusaika 2-3 arkipäivää, jos tuotetta saatavilla.

Nizoexpert Daily Care Shampoo 200 ml

14,26
Tuotetta saatavilla!