Imeskelytabletit, resoribletit, inhalaattorit, sumutteet

Lyhytvaikutteisia nikotiinin korvaamislääkemuotoja, kuten imeskelytabletteja, resoribletteja ja inhalaattoria, voi käyttää säädelläkseen veren nikotiinipitoisuutta tarpeen mukaisesti. Käytettävän lääkemuodon voi valita omien mieltymysten mukaan.

Imeskelytabletin annetaan liueta hitaasti suussa, siirtäen sitä puolelta toiselle ja antaen sen ajoittain levätä posken ja ikenen välissä. Tätä syklittäistä imeskelyä jatketaan, kunnes tabletti on kokonaan liuennut, mikä vie noin 30 minuuttia. Resoribletti eli kielenalustabletti asetetaan kielen alle, jossa se liukenee noin puolessa tunnissa. Inhalaattori voi olla hyvä vaihtoehto niille, joille tupakointiin liittyy vahva tapariippuvuus ja tarve puuhastella käsillä. Inhalaattoriin asetetaan nikotiinikapseli, josta nikotiini höyrystyy suukappaleeseen, kun sitä imetään joko jatkuvasti tai peräkkäin lyhyin imaisuin. Nikotiini imeytyy suun limakalvoilta, joten inhalaattoria ei käytetä hengittämiseen keuhkoihin.

Yleisimmät haittavaikutukset näillä suun kautta annosteltavilla valmisteilla liittyvät paikallisiin ärsytysoireisiin suussa, nielussa ja kurkussa. Joskus mahavaivoja, kuten närästystä, voi esiintyä, erityisesti silloin, kun nikotiinia pääsee syljen mukana mahalaukkuun. Mahavaivojen vähentämiseksi ja nikotiinin paremman imeytymisen varmistamiseksi on suositeltavaa välttää kahvin ja happamien virvoitusjuomien nauttimista 15 minuuttia ennen näiden suun kautta annosteltavien valmisteiden käyttöä ja niiden käytön aikana.

17 tuotetta

Järjestä:
Acetium imeskelytabletti 30 kpl Tarkista saatavuus
11,51 €

Lääke

NICORETTE BERRYMINT sumute suuonteloon, liuos 1 mg/annos 2 x 150 annosta Tarkista saatavuus
39,90 €

Lääke

NICORETTE FRESHMINT sumute suuonteloon, liuos 1 mg/annos 2 x 150 annosta Tarkista saatavuus
39,90 €

Lääke

NICORETTE FRESHMINT sumute suuonteloon, liuos 1 mg/annos 3 x 150 annosta Tarkista saatavuus
46,57 €

Lääke

NICORETTE ICEMINT imeskelytabletti, puristettu 2 mg 4x40 160 kpl Tarkista saatavuus
32,24 €

Lääke

NICORETTE MICROTAB resoribletti 2 mg 90 fol Tarkista saatavuus
24,81 €

Lääke

NICOTINELL MINT imeskelytabletti 1 mg 36 fol Heti saatavilla
9,69 €

Lääke

NICOTINELL MINT imeskelytabletti 1 mg 96 fol Ei saatavilla
21,02 €

Lääke

NICOTINELL MINT imeskelytabletti 2 mg 12 fol Tarkista saatavuus
5,05 €

Lääke

NICOTINELL MINT imeskelytabletti 2 mg 36 fol Tarkista saatavuus
13,88 €

Lääke

NICOTINELL MINT imeskelytabletti 2 mg 96 fol Tarkista saatavuus
28,86 €

Lääke

NICOTINELL MINT sumute suuonteloon, liuos 1 mg/suihke 150 annosta Tarkista saatavuus
17,72 €

Lääke

NICOTINELL MINT sumute suuonteloon, liuos 1 mg/suihke 2 x 150 annosta Tarkista saatavuus
35,42 €

Lääke

ZONNIC MINT pussi suuonteloon 2 mg 20 kpl Ei saatavilla
6,58 €

Lääke

ZONNIC MINT pussi suuonteloon 4 mg 20 kpl Tarkista saatavuus
6,58 €

Lääke

ZONNIC PEPPERMINT sumute suuonteloon, liuos 1 mg/suihke 15 ml 200 annosta Tilaustuote
19,85 €
Sivu